Tervetuloa

Olen Kemiönsaarella työskentelevä taidekäsityöläinen ja keraamikko.
Asun ja työskentelen entisillä Rugnola skolan mailla pienellä metsäsaarekkeella peltojen keskellä. Työhuoneeni ja pieni myymälä sijaitsevat ulkorakennuksen ateljeetilassa.
Omaa yritystäni olen pyörittänyt vuodesta 2000 lähtien.
Tuotantooni kuuluvat jokapäiväinen käyttökeramiikka sekä yksittäiset taideteokset ja seinäreliefit.

Lehtivati

Lapsena haaveilin aina maalla tai vähintäänkin pikkukaupungissa asumisesta. Nyt olen löytänyt oman ympäristöni. Puutarhani kunnostaminen ja hoito lohkaisee vapaa-ajastani suuren osan. Omien yrttien ja vihannesten kasvattaminen on mieluisaa puuhaa niin ruumiille kuin sielullekin. Tätä kautta luonnolliset muodot, symbolit ja koristeet löytävät tiensä töihini luontevasti. Värimaailma johon olen syventynyt, niinikään heijastaa luonnollisia vivahteita ympäröivistä kallioista, metsistä ja kasveista.

Keramiikan historia yhdistää ja ylläpitää kulttuureja, silmiä ja sydämiä. Keramiikkaperinteen jatkajana koen olevani pieni osa ikiaikaista vanhaa käsityöammattia. Uudistuneella- vaikkakin vanhoja perinteitä kunnioittavalla tavalla.